Samassa kuidussa kaksi tai useampi optinen aallonpituussignaali välittää tietoa eri optisten kanavien kautta samanaikaisesti, jota kutsutaan optiseksi aallonpituusjakomultipleksointitekniikaksi taiWDMlyhyesti. Optinen aallonpituusjakomultipleksointi sisältää taajuusjakoisen multipleksauksen ja aallonpituusjakoisen multipleksauksen. Optisen taajuusjakoisen multipleksoinnin (FDM) ja optisen aallonpituusjakoisen multipleksointitekniikan (WDM) välillä ei ole selvää eroa, koska valoaallot ovat osa sähkömagneettisia aaltoja ja valon taajuudella on yksi vastaavuus aallonpituuden kanssa. Yleensä se voidaan ymmärtää myös näin, optisella taajuusjakoisella multipleksoinnilla tarkoitetaan optisten taajuuksien alajakoa ja optiset kanavat ovat erittäin tiheitä. Optinen aallonpituusjakoinen multipleksointi viittaa optisten taajuuksien karkeaan jakoon, ja optiset kanavat ovat kaukana toisistaan, jopa optisen kuidun eri ikkunoissa.
Optinen aallonpituusjakoinen multipleksointikäyttää yleensä aallonpituusjakoisia multipleksereitä ja demultipleksereitä (kutsutaan myös multipleksereiksi/demultipleksereiksi), jotka sijoitetaan kuidun molempiin päihin erilaisten valoaaltojen kytkennän ja erottamisen toteuttamiseksi. Näiden kahden laitteen toimintaperiaate on sama. Optisten aallonpituusjakoisten multiplekserien päätyypit ovat sulatettu kartiotyyppi, dielektrinen kalvotyyppi, hilatyyppi ja litteä tyyppi. Sen tärkeimmät tunnusmerkit ovat sisäänvientihäviö ja eristäminen. Yleensä optisen linkin häviön kasvua kutsutaan aallonpituusjakoisen multipleksauksen lisäyshäviöksi, joka johtuu aallonpituusjakoisen multipleksointilaitteen käytöstä optisessa linkissä. Kun aallonpituudet 11 ja 12 lähetetään saman kuidun kautta, demultiplekserin tulopään l2 tehon ja kuituun 11 lähtöpäässä sekoitetun tehon välistä eroa kutsutaan isolaatioksi.
Tällä hetkellä markkinoilla olevia WDM-teknologiaa käyttäviä tuotteita ovat pääasiassa CWDM ja DWDM.
